maanantai, 30. heinäkuu 2012

Räksä

Minusta johtumattomista syistä on tullut vähän pidempi bloggaustauko. Paljon on tapahtunut, mutta onneksi muistini on lyhyehkö.

Olen saanut uuden lempinimen: Räksä. Siis todellakin Räksy eikä Räksy. Johtuu siitä, että käyn vähän väliä marjapuskissa tankkaamassa vitamiineja. Karviaiset ovat parhaita, vaikka puskat ovatkin piikkisiä. Olen syönyt melkein kaikki otettavissa olevat, vaikka äippä sanoo, että ne ovat vielä raakoja. Ei ole tullut mahanpuruja. Kakkosena ovat mustaherukat ja hännänhuippuna punaherukat. Äippä sanoo, että meillä rastasverkot on vissiin pantava puskan alapuolelle eikä päälle niinkuin oikeassa puutarhassa. Ei kuitenkaan laittanut mitään verkkoja, kun ne lentävät räksätkin ovat lentäneet metsiin mustikoita syömään. Mekin käytiin metsässä mustikoita syömässä, NAM!

Meillä odotetaan tietoa pikkuveljen syntymisestä. Tässä lähiaikoina. Toivottavasti kaikki onnistuu ja tulee ainakin yksi poika.

Onni, Manta ja Liinu kävivät meillä kyläilemässä kuninkuusravien aikaan. Leikin Liinun kanssa, kun Manta äkäili tavalliseen tapaansa ja Onni oli riehumiskiellossa kipeän selkänsä takia. Ihan kauheasti Onni olisi halunnut painia, mutta aina siihen änkesi joku ihminen väliin viemään Onnin pois. Onni muuten pelkää ukkosta niin kovasti, että se yritti kiivetä äipän syliin, kun vähän jyrisi. Eihän se mahtunut, joten se jäi jalkapallille äipän eteen istumaan ja tärisemään. Koko jakkara siinä sitten kolisi. Käytiin Liinun kanssa sitä vähän ihmettelemässä, mutta mentiin sitten takaisin lepäilemään. Jonkin verran väsytti kokopäiväinen leikkiminen.

torstai, 28. kesäkuu 2012

Aki ja Turo

Juu ei. Siis suju agility äipän kanssa. Se reppana ei osaa oikeita komentoja, joten istuskelen muina miehinä radan sivussa ja puikahtelen putkeen, kun sattuu itseäni miellyttämään. Hyppyesteet kierrän ja pujottelurataa en edes lähesty.
Äippä on siis täysi Turo agin suhteen ja meikäpoika on tietenkin se Aki.
Siellä SM-kisoissa muuten huomasin, ettei koiran tarvitse toimia kuin ihmisen ajatus. Voi sitä noudattaa omiakin päähänpistojaan, vaikka ohjaaja miten huitoisi ja huutaisi. Yksikin tyyppi käväisi joka esteen jälkeen putkessa, oli vissiin putkiin mieltynyt. Toinen pinkaisi heti maaliin tultuaan takaisin radalle kokeilemaan lempiesteitään itse valitussa järjestyksessä. Ja ne oli sentään SM-kisat, joten kyllä kai meikäläinenkin voi vähän kouluttaa äippää tossa ohjaamisessa.
Aika erikoisia lähtörituaalejakin näin. Pari koiraa laitettiin istumaan takaperin rataan nähden, yksi lähti sylistä ja yksi prinsessa tarvitsi maton laukaisalustakseen.
Laji on siis erittäinkin mielenkiintoinen, joten taidan jatkaa sen harrastamista. Ja ilman muuta haluan uudelleen kisoja katsomaaan. 

torstai, 21. kesäkuu 2012

Syntymäpäiväni

Täytän tänään kaksi vuotta. Olen siis täysi mies, ellette sattuneet tietämään. Saa onnitella!
Minulle oli oma synttärikakku, mutta oikeasti en halunnut syödä pöydässä. Lopulta minulle tarjoiltiin lattialle, vaikka sielläkin lasilautanen vähän arvelutti. Herkullista oli!


 
Hyvää juhannusta kaikille ystävilleni! Paljon makkaroita ja muita herkkuja!

keskiviikko, 20. kesäkuu 2012

Agilitya, xylitolia ja muuta vaarallista


Haimme tytöt Turusta. Samana päivänä meille tuli hoitoon Wilma-beagle. Kiirusta on riittänyt, ja vaarallisiakin tilanteita.
Yhtenä päivänä käytiin mökillä. Wilma pantiin juosulankaan, kun se ei ymmärrä pysyä omalla tontilla. Aurinkoisinta paikkaa etsiskellessään se jotenkin joutui pihapöydälle. Siinä se loikoili auringossa, välillä kylkeä käännellen, kunnes pöytä kaatui. Lopun päivää se makasi myrtsinä kerällä pihatuolissa. Kopissa oli kai liikaa hyttysiä. Saimme molemmat makkaraa. Juhlaretki siis!
Tytöt ovat uineet joka päivä. Välillä olen päässyt mukaan rannalle, mutta uimaan en mene! Yhden kerran tosin hyppäsin vahingossa pallon perässä järveen. Mahakarvat melkein kastuivat, ja vesi oli KYLMÄÄ. Lupasin heti itselleni, ettei tämä tule toistumaan, ja annoin tyttöjen hakea pallot järvestä.
Kävimme Tikkakoskella agilityn SM-kisoissa moikkaamassa minun mamiani Helmiä. Helmi kisasi hyvin: puhdas rata, mutta Helmin emäntä potkaisi yhtä estettä. Siitä tuli sitten niitä virhepisteitä, vähän aikasakkoakin tuli. Olen kuitenkin erittäin ylpeä mamistani. Laitan tähän pari vauhtikuvaa mamista radalla.




 
Mami ei kyllä tuntenut minua enää, niin komea poika minusta on tullut! Suoritimme kuitenkin kaikki etiketin mukaiset haistelurituaalit. Sain uusia lelujakin kisoista, mutta ne pantiin yhtä sammakkoa lukuunottamatta kaappiin:(

Meillä on ollut myös piha-agilitya. Tytöt tekevät ratoja rottinkikepeistä, puutarhakalusteista ja leikkitunnelista. Wilmakin sai agility-koulutusta, mutta se on hidas oppimaan. Minusta agi on kivaa, ja opin nopeasti. Kerran, kun oli minun vuoroni harjoitella, ja Elli sanoi: putkeen, yritti Wilma tunkea sinne yhtaikaa minun kanssani. Ahdasta oli , mutta selvittiin. Kun minä väsyin agiin, tytöt keksivät, että etanoitakin (lehtokotiloita) voi agikouluttaa. Koulutuksen päätteeksi oli kisat, mutta emme osaa sanoa, kuka voitti. Tämä kuvan yksilö oli kuitenkin nopea ainakin esteissä.
 
 
Kaikkein vaarallisin tilanne syntyi, kun Wilma oli käynyt varastamassa äipän käsilaukusta kaksi rasiaa xylitolpastilleja. Se söi kaikki, ja melkein rasiatkin. Asia koko karmeudessaan alkoi paljastua, kun Wilma oksensi ruokaa saatuaan ja oksennus haisi piparmintulle. Sitten äippä huomasi, että käsväskyllä oli käyty. Rasioiden jämät löytyivät häkin perältä. Siitä sitten elikkolääkärille soittamaan, xylitoa oli mennyt 36 g, mikä on riittävä annos tappamaan isommankin koiran. Ja lähin mahdollinen tiputuspaikka Kuopiossa, kolmen tunnin ajomatkan päässä. Äippä sai kuitenkin tilanteen helposti hallintaan, kun Wilma on niin ahne, että huonovointisenakin söi ihan ahmimalla hunajalla päällystettyjä leivänpaloja. Se sai niitä koko illan. Minäkin olisin halunnut maistaa, mutta eipä annettu. Aamulla Wilma oli ihan entisensä.
Wilma on nyt mennyt omaan kotiinsa, ja minä saan taas olla ainoa lellittävä:)

maanantai, 28. toukokuu 2012

Hurmurisankari esiintyy

Käytiin sitten näyttelyreissulla. Oli aika rasittava viikonloppu: perjantaina ajomatka ja trimmaus, lauantaina ja sunnuntaina monta tuntia näyttelypaikalla ja sitten vielä sunnuntaina kotiin. Voi pientä juhlijaa, väsymys käy jo käpälään...

Kaikkea mukavaakin tosin tapahtui. Ihan ykkösjuttu oli huumaavan hyvänhajuinen Taru-snautseri, joka antoi minun haistella peräosastoaan ihan vapaasti, kun Elvis-snautseri sai samasta hommasta lentävän lähdön. Varmaankin Taru halusi minut pentujensa isäksi, vaikka loppujen lopuksi sulhaseksi tulikin ihmisten valitsema venäläinen snautseripoika. Kivaa meillä Tarun kanssa kuitenkin oli, kun juostiin ja leikittiin ja pissailtiin vuoronperään. Ihme kyllä snautserilauman heimopäällikkö Jerry antoi meidän leikkiä ihan vapaasti. Todisteeksi laitan kuvan meistä Tarun kanssa.


 
Tällä viiden snautserin (Fuji, Jerry, Mersu, Taru ja Rusina) laumalla oli tosi iso piha käytössään. Jostain syystä ne luulivat, että siinä on aita ja pysyivät kuitenkin piha-alueella. Minä poika se hilpasin ensin tielle ja sitten metsään, kun ei sitä aitaa kerran ollut. Sen jälkeen minua pidettiin vähän tarkemmin silmällä ja aika paljon olin remmmin jatkeena. Lapsiakin meidän majapaikassamme oli. Sehän on ilman muuta aina plussaa. Rapsutuksia tuli koko ajan, kun vain asettui sopivaan paikkaan. Talon isäntäkin rapsutteli minua ihan huomaamattaan.

Näytelmät eivät menneet ihan putkiluuhun. Taisin vähän innostua liikaa, kun viimeinkin päästiin kehään.  Tuomarien mielestä olen oikein laadukas käppänä, mutta en muista ravata siivolla, kun vähän  loikin ja ravistelin korviani. Muuten muistin käyttäytyä kauniisti. Sunnuntaina oli niin kuumakin, että ihan meinasin uupua odotellessa. Onneksi Martinalla oli jäähdytysloimi matkassa. Heti rauhoituin, kun sain sen päälleni. Kehän jälkeen sujahdin häkkiini, enkä yhtään halunnut tulla pois, vaikka ihmiset alkoivat purkaa telttaa häkin päältä. Minut nostettiin pois teltasta häkkeineni päivineni. Pois tulin vasta, kun äippä sanoi, että lähdetäänpäs kotiin. Kuvassa odottelen kehään pääsyä.
 

 
Sain lauantaina ERIn ja sunnuntaina EHn, mutta niitä SERTejä ei siis tullut. Luokkavoitto tuli molempina päivinä, kun olin nuorten luokan ainoa käppänäpoika. Varmaan olisi tullut muutenkin, minähän olen niin lumoava niin ulkomuodoltani kuin luonteeltanikin. Äippä sanoo, että näyttelyura jatkuu, ja kehäharjoitukset alkavat, kun Turun tytöt tulevat tänne lomalle.

Kivaa on siis luvassa jatkossakin:)