Aatu-käppänän koiranelämää

Nettiystäväni, mäyräkoiraherrasmies Myrsky heitti haasteen kysymysten muodossa. Tässäpä vastaus.

1 Miau vai hau?

Mikä ihmeen miau, en ole kuullutkaan.

2 Mitä rakastat?

Lapsia ja äippää. Ruokaa.

3 Inhokkisi?

Pölynimuri ja hampaiden pesu.

4 Aurinko vai kuu?

Aurinko on kiva, paitsi eilen, kun se oli liiankin kuuma. Mikä se kuu on, onko sillä jotain tekemistä kuusen kanssa. Kuusi on kiva pissauspuu.

5 Janojuomasi?

Raikas vesi kupista, ulkona lätäkkövesi.

6 Lempilelusi?

Kaikenlaiset pallot. Pehmoleluja on kiva typistää ja teurastaa. Röhkivä possu.

7 Paras kaverisi?

Lapsiystävä Paavo. Koiraystävät sussari Stella aidan takan ja Maijan koirat Moksu, Huru ja Mörö, joista kirjoitankin lähipäivinä.

8 Karkki vai kepponen?

Molempi parempi tilanteesta riippuen. Parhaita karkkeja olivat Hauhau koirapiparit, joiden valmistus on tyhmää kyllä lopetettu.

9 Matkustatko mielelläsi ja miten?

Erittäin mielelläni, koska matkustaen pääsee kaikkiin kivoihin paikkoihin. Matkustuspaikkani on boksi auton takaosassa. Joskus olen niin innokas, että yritän hypätä boksiin ennen kuin luukku on auki. Juujuu, tietenkin se on typerää, mutta tarvitseeko sitä aina olla niin viisas?

10 Oletko haukkuherkkä?

Tottakai minä haukun, minähän olen vahtikoira. Me asumme aidatulla kulmatontilla, joten minulla on mahtava tilaisuus haukkua ohikulkijoita eri suuntiin. Ihan kaikkia en hauku, jos äippä on ankarasti kieltänyt. Esimerkiksi Johannaa ja hänen opaskoiraansa ei saa haukkua, eikä pieniä lapsia. Äippä pelottelee minua kolinapurkilla, jos innostun liikaa haukkumaan. Sisällä en hauku.

11 Ärsyttävintä ulkona?

Ruohonleikkuri. Pihalla aterioivat rastaat ja harakat.

Kiva, kun on vappu ja saa jahdata ja reijittää ilmapalloja! Olen aika nopsa paukauttelemaan. Se on huippua, kun ei oikein tiedä pitäisikö pelästyä vai ilostua

Meillä kävi eilen koiravieras, Inka-pumi. Tapani mukaan kutsuin sitä kanssani leikkimään. Uskokaa tai älkää, se ei ollut huomaavinaan minua. Ihan kuin olisin ollut pelkää ilmaa. Minun leluillani se kyllä leikki ihan innolla. Sitten, kun menin ihan naamakarvoille asti pyytämään, se näytti minulle kauniit valkeat hampaansa ja rähähti. Säikähdin jonkun verran, kun ole tottunut sellaiseen vastaukseen - paitsi Manta-mudilta tietysti. Raastava kokemus:(  Pentukiljuntakin pääsi, kun heittäydyin selälleni. Noloa!

Kaiken lisäksi se haisi ihan älyttömän hyvälle, sellaiselle kuin tytöt parhaimmillaan haisevat. Enkä saanut nuuskia kuin ihan pikkuisen salaa. Äippä sanoi, että Inka on leikattu, eikä sillä ole enää juoksuja. Pötypuhetta! Haistoinhan minä. Jotkut tytöt nyt vain taitaa olla vanhapiikaluonteita, niinkuin nyt tämä Inkakin. Uskomattoman hyinen tyyppi unkarilaiseksi.

Nyt on suurten herkkujen juhla, ellette sattuneet tietämään. Perjantaina oli kalaa, eilen kanaa, ja nyt muhii uunissa lammas. Luultavasti saan sitäkin maistella, kun olen saanut muitakin herkkuja. Mämmistä en tosin tykännyt, se tarttui partaan kiinni. Pesuhan siitä tuli, vaikka äippä sanoi, että muutenkin olisi pesty. Suklaamunia minulle ei annettu, mutta sain luun, namnam! Lisää tällaisia juhlia! Lisäksi saatavilla on ollut ihan mukavasti pupun papanoita, ja lintulautojen alta alkaa paljastua linnunsiemeniä. Ihan on yltäkylläistä.

Täällä Savossa talvikelit jatkuvat. Olemme käyneet äipän kanssa hiihtolenkeillä (äippä hiihtää, minä juoksen) ja hankikävelyillä (äippä kävelee, minä juoksen).  Mukavaa, kun saa juosta vapaana. Ja tehdä nopsia luoksetuloja, kun äippä huutaa namien kanssa. Olen myös esittänyt hankitanssia:siinä hypitään itsensä ympäri hangella. Siis joko pystyssä tai vaakasuorassa, pystyhyppäys on helpompi. Hanki on nyt niin passeli, kuin olla voi. Kantava kerros alla, ja päällä pari senttiä uutta lunta pehmikkeenä. Enpä olisi uskonut, että näin paljon voi lumesta tykätä.

Olen viime aikoina havainnut, ettei lumi niin kauheaa olekaan. Sen päällä voi juosta, eikä ole läheskään niin liukasta, kun teillä ja poluilla on ollut. Pihallakin on enemmän tekemistä, kun ei tarvitse tallata vain vanhoja polkuja.

On käyty äipän kanssa jäällä hiihtämässä muutaman kerran. Tai siis minä tietenkin olen juoksennellut. Tosi kivaa, kun on saanut kaikessa rauhassa tutustua maastoon saarien rannoilla. Kerran tosin tuuli niin kovasti, että luulin jonkun pedon pörröttävän takapään karvojani ja juoksin kiljuen karkuun. Vähän oli vaikeaa palata arvokkaana äipän luo, kun se ulvoi naurusta. Toinen erehdys tuli, kun luulin pilkillä istuvaa Sampsaa rosvoksi ja yritin pelotella sen hurjalla haukulla tiehensä. Ja taas minulle naurettiin oikein joukolla.

Tänä aamuna käytiin pitkällä polku- ja hankikävelyllä. Pidettiin vähän luoksetulo- ja seuraamiskoulua. Luoksetulo sujui hienosti, mutta äippä ei ollut tyytyväinen, kun seurasin vaihteeksi kahdella jalalla hyppien. On se kumma, kun mikään ei riitä. Äippä halusi pajunkissoja ja upposi pusikossa hankeen. Kuinka yksinkertaisia ihmiset voivat olla, kun minäkin tiedän, että pusikoissa hanki ei kanna aina edes minua.

Lenkillä tavattiin ystäväni Mörö ja Huru, jotka olivat isäntäväkineen myös hankikävelyllä. Moksu-parka ei ollut päässyt mukaan, mikä harmitti minua. Moksu on sentään kaikista kavereistani paras perässäjuoksija. Eilen harjoiteltiin Moksun kanssa juoksentelua meidän pihalla. Kun Moksu sai minut kiinni ja juoksi vauhdilla ohi, minä ketteränä poikana vaihdoin äkkiä juoksusuuntaa. Ja taas olin edellä.

Taidan tästä painua aurinkopaikkaani lepäilemään. Parasta vähän ladata, kun pojat tulevat huomenna koko päiväksi ja vielä yökuntiinkin. Kivaa ja väsyttävää

Meillä oli äipän kanssa hienot suunnitelmat tyttöjen hiihtolomaksi. Paljon kaikenlaista ulkoilua, kelitkin tilattiin. Piloille meni, ainakin melkein. Tuli nimittäin Yrjö kutsumatta kylään. Ensin oksensi äippä, ja huilaili sitten pari päivää. Seuraavaksi sairastui Allu ja samaan aikaan tyttöjen isä kotona Turussa. Allu onneksi toipui nopeasti. Minäkin oksentelin Allun kanssa yhtaikaa. Omasta mielestäni silkasta myötätunnosta, mutta äipän mielestä liioista palkintonameista. Paavo kyllä koulutti minua, mutta eihän palkintonameja voi saada liikaa, eihän? Elli sairastui sitten, kun oltiin jo Turussa.

Olihan niitä hyviäkin päiviä. Tytöt kävivät luistelemassa, lumileikkejä omalla ja Käpälämäen pihalla, ja hiihtämäänkin tytöt pääsivät. Minut otettiin vain lumileikkeihin. Niissäkin kastui ja lumeentui ihan riittävästi. Elli lenkitti minua ahkerasti. Kyllä iltaisin väsytti, kun en ehtinyt päikkäreitä ottamaan ollenkaan.

En kyllä yhtään ymmärrä, mikseivät kaikki lapset voisi asua meillä aina. Voitaisiinhan me ottaa Hilma-pupu ja Onni-koirakin tänne. Kyllä meille mahtuisi. Vanhemmat voisivat sitten käydä täällä lapsia ja minua moikkaamassa.

Turussa käytiin Iitullakin Liinua ja Mantaa moikkaamassa. Manta rähähti minulle ja nuoleskeli äipän, kun mentiin sisälle. Yrittääkö se varastaa minulta äipän? Liinu aloitti leikin kanssani, mutta se loppui lyhyeen, kun Iitu alkoi trimmata minua. Trimmaus kesti KAUAN. En tykkää trimmaamisesta, mutta Iitusta tykkään silti. Liinu kierteli trimmauspöytää ja yritti saada minut leikkiin Olisin mennyt, jos minulta olisi kysytty.

Kuviakin on, mutta ne ovat kamerassa jumissa, kun äippä ei löydä purkujohtoa. En minäkään voi etsiä, kun minua on kielletty koskemasta johtoihin.

Käytiin siellä Helsinskissä männä viikolla. Matkat menivät hyvin, kiitos kysymästä! Perillä oli mukavaa, vaikka ulkona olikin Siperia. Merikin oli ihan kiltti, kun se oli pääosin jäässä.

Rapsutuksia ja silityksiä tuli ihan varastoitavaksi asti, ja poikien iltakin vietettiin P:n kanssa.  Ymmärrän oikein hyvin ruotsia, ja P ja K ymmärtävät riittävästi koirakieltä. Hajuja oli paljon. Inhottavat tossuni herättivät paikallisessa ihmisväessä ihmetystä, ihailua ja hilpeyttä. Kyllä siellä muutkin koirat olivat pukeutuneet erilaisiin viittoihin ja takkeihin, tossuja vain ei ollut kenelläkään.

K ja P olivat hankkineet lelun, jonka nimi on Aatu kakkonen. Ei se kyllä minua muistuta, mutta käy kuulemma nuuhkimassa sohvalla istujien varpaita niinkuin minäkin. Se samoili huushollia edestakaisin ihan itsestään, vaikka ei olekaan oikeasti elävä. Kun se tulee nälkäiseksi, se menee itse ruokakupilleen lataukseen. Aatu kakkonen osaa myös noutaa: se toi sohvan alta mm laturin ja lähdettyäni leluhiireni. Sanoivat sitä pölynimuriksi, mutta kyllä imurit ovat paljon meluisampia. Ihan varmasti se on minua varten hankittu lelu. Laitan tähän kuvan minusta ja Aatu kakkosesta leikkimässä.

On se vain äärimmäisen mukavaa, kun on fiksuja ja koiramyönteisiä ihmisystäviä. Lunta on tullut niin paljon, että meikäpoika oli ihan hukassa. Jos suostuisin menemään hankeen, olisin kirjaimellisesti hukkunut sinne. Ja äippä vain laukoi, että kukin tehköön omat polkunsa. Onneksi ensin tuli Maija käymään Mörön kanssa ja huomasi heti ahdinkoni. Maija talloi pihalle minua varten pienen lenkin. Mörö avusti lakaisemalla  mahakarvoillaan polun tasaiseksi. Mörö on tipsu, joten maha on sopivan matalalla ja riittävän karvainen. Kelpasi siinä käppänäherran astella, ja vähän juoksennellakin. Merkkasin polun hyvin.

Seuraavana päivänä tuli Paavo ja totesi, että kovin on lyhyt tuo sinun lenkkisi. Komppasin Paavoa. Kohta lumi pöllysi, kun hän lapioi minulle lisää lenkkejä. Nyt pihalla on kokonainen polkuverkosto.  Laitan tähän kuvan meistä ja poluista.

Kuten kuvasta näkyy, kylmää on ollut ja ulos pitää pukeutua lämpimästi.

Ensi viikolla mennään Helsinkiin. Siellä minua odottavat oivalliset orjani K ja P. Tiedossa on mielenkiintoisia kaupunkihajuja, runsaasti rapsutuksia ja ruotsin opiskelua. Onkohan se meri yhtä pelottava kuin viime kerralla?

Viljo ja Paavo olivat meillä lauantaina. Ulkona oli hirveän kylmä tuuli, emmekä viihtyneet pihalla kovin pitkään. Teimme jonon takaovelle, minä ekana. Sisäleikkejä sitten yriteltiin, mutta kun ne kävivät vähän villeiksi, niin äippä käski pojat katselemaan kirjoja.

Perustettiin lukupiiri, kun ne ovat nyt niin muodissa. Pojat järjestivät ensin itselleen paikan minun vartiointipisteeseeni olkkarin ikkunan eteen. Minä en mahtunut, joten jäin lattialle valvomaan toimintaa. Sitten Paavo pyysi Viljoa hakemaan kirjoja. Niin tapahtui. Sitten luettiin porukalla, kuten lukupiirissä pitääkin. Teimme oman sovelluksen, kun kukaan meistä ei osaa vielä lukea. Paavo piti kirjaa auki ja sanoi jonkin aukeamalla olevan koneen tai eläimen nimen. Viljo, joka ei vielä juuri puhu, osoitti oikeaa kuvaa sormellaan. Sitten pojat kikattivat ja minä ihan pikkuisen haukahtelin. Sitten käännettiin sivua, ja sama toistui. Viljo tunsi kaikki koneet junasta dumpperiin ja aika monta eläintäkin. Luimme monta kirjaa, ja kivaa oli.

Ja taas sataa lunta, kyllä minulle jo riittäisi.

En tykkää lumesta. Se tarttuu kaikkiin karvoihin ja on kylmää. Kun tulee sisälle, on märkää. Tossujakin joutuu käyttämään, vaikka eivät ne vauhtia hidasta. Pukeminen vain on ihan tyhmää, siihen menee liikaa ulkoiluaikaa. Lisäksi äipältä menee liikaa aikaa lumitöihin, minä jään ihan unholaan.

Lumisurkeuden lisäksi on surkeaa, kun minulta lähtivät Turun tytöt ja Liinu-mudi omiin koteihinsa. Loistoloma oli kyllä. Tytöt keksivät koko ajan tekemistä, ja Liinu jaksoi leikkiä minun kanssani sisällä ja ulkona. Annoin Liinun nukkua pesäpetissäni kuusen alla, vaikka ei se siihen kunnolla sopinutkaan. Liinu vahti Ellin unta ja minä Allun. Yhtenä yönä lastenhuoneessa nukkui vielä Paavokin, joten tunnelmaa riitti. Tytöt pitivät minulle kouluakin, oli putkeen menoa, tassunheittoa ja tanssimista. Nyt on vain äipän tosikkokoulua: seuraamista, paikalla pysymistä yms. Surkeaa.

Jouluna oltiin Turussa, pukkia en tänä vuonna nähnyt. Keliongelmia kuulemma. Onneksi tuli kuitenkin lahjoja. Syötäviä, tietty. Liinu ja Mantakin olivat meidän kanssa juhlimassa, mutta ne pantiin syömisen ja lahjojen avaamisen ajaksi häkkeihin. Luultavasti eivät osaa käyttäytyä yhtä juhlavasti kuin Onni ja minä. Liinu poltti päreensä ja söi itsensä häkistä - nailonsellaisesta - ulos ja popsi sitten vielä suutuksissaan äipän toppahousut. Lahjapuruluun oli jättänyt koskemattomana häkin perälle. Äippä ei sitten päässyt reissulla ulkoilemaan, kun ne olivat ainoat ulkohousut matkassa, ja kaupatkin olivat kiinni. Surkeaa sekin, vaikka ei se minun ulkoiluihini vaikuttanut.

Sitten oli vielä se rakettipäivä. Oltiin Käpälämäessä raketteja karussa, mutta tultiin kuitenkin kotiin nukkumaan. Ei oltaisi Liinun kanssa haluttu edes pissiä ulos, kun haisi niin kummalle ja suhisi ja paukkui. Haukahtelin ensin raketeille, että josko siitä tokenisivat. Ei auttanut, joten painelin Allun viereen nukkumaan ja heräsin vasta aamulla. Liinu ja tytötkin nukkuivat hyvin. Äippä oli kyllä muutaman kerran herännyt paukkeeseen. Ja naapurin Stella ja Nero olivat ulvoneet pitkin yötä.

Tämmöinen talvivalitusvirsi tällä kertaa. Luultavasti tästä surkeuksien sumasta kuitenkin selvitään.