Olen sen verran tietäväinen koira, että ymmärrän monipuolisen ruokavalion merkityksen kasvavan lapsen kehitykselle. Näin syö fiksu koiranpentu.

Perusruokana minulla on nappuloita, joita saan mielestäni aivan liian vähän. Merkillä ei ole väliä. Nappulani suostun syömään vain kuivana, koska hieno partani voisi muuten likaantua. Joskus saan nappuloiden lisäksi vähän ihmisruokaa; silloin ei haittaa, vaikka parta tuhraantuu. Kala on ihan huippua. Eilen syötiin Outan kanssa niiden pihalla jotakin minkin loukusta ylijääneitä pikkukaloja. Kurmeeta, sanon minä.

Äiti antaa aamuisin pienen palan raakaa porkkanaa, kun se on kai hampaille hyväksi. Tänä aamuna varastin kokonaisen porkkanan, kun äidiltä oli pudonnut lattialle. Nam! Eikä tullut mahanpuruja, vaikka äiti pelotteli. Olen syönyt myös puolukoita, kurkkua ja kukkakaalia. Salaattia en syö, olen sentään mies!

Meidän pihalla voi sitten monipuolistaa sitä ruokavaliota. Siellä on pudonneita omenoita, ruusunmarjoja, luumut valitettavasti loppuivat. On monenlaista ruohoa, yrttejä (timjami ei ole hyvää), kukkia, risuja, kuivia lehtiä ja sieniäkin. Kaikkea voi syödä, maistoin multaakin. Se ei ollut erityisen herkullista. Sienistä meillä tuli äidin kanssa kinaa, kun maistelin sellaista somaa punaista, pilkullista sientä. Se ei ollut hyvää, se aivastutti. Äiti on sittemmin kerännyt kaikki pilkkusienet kompostoriin. Joutavat minun puolestani.

Edellämainittujen lisäksi suosikkisyötäviini kuuluvat kevytsora, sukat, crocsit (feikitkin käy), nenäliinat ja Viljon vaipat. Ja sitten tietenkin kaikenlaiset luut ja puruluut. Mökillä on kuulemma jossakin Piskin hirvenluukätköjä. Vielä minä ne löydän, vaikka Piski ei ehtinytkään piilojaan minulle neuvoa.

Eiköhän tällä ruokavaliolla pärjäillä?