Taas käytiin kylässä. Mentiin Marian ja poikien kanssa syntttäreille Joutsan Rapakalliolle. Siellä oli paljon vieraita, mutta kaikki ihan mukavia ihmisiä. Tuli paljon rapsutuksia. Pöllömuorikin oli siellä.

Mikä hienointa, siellä oli koiria ja iso piha juoksentelua varten. Koirat olivat aika isoja, minusta ne näyttivät ihan auton kokoisilta. Ensin vähän ujostelin, kun niitä oli peräti kolme jättiä. Sitten päätin ottaa homman haltuun ja vähän haukahtelin. Siinä kävi niin hullusti, että yksi lähti pakoon ja kaksi alkoi tulla suoraan kohti. Pakenin kiljuen lähimmän ihmisen jalkoihin, perääntyiväthän ne siitä sitten. Lopulta kuitenkin sopeuduimme. Arkajalka maalaispoika pysytteli eri huoneessa, mammakoira katseli päältä, ja yksi asettui lattialle makaamaan, että saatoin leikkiä sen kanssa. Vähän kuitenkin jännitti koko ajan, joten en erityisemmin halua uudelle vierailulle ihan heti. Muistin myös tehtäväni lasten suojelijana, enkä antanut niiden haistella Viljoa. Paavolle annoin luvan mennä niiden väliin lattialle pötköttämään, vaikka lapsi näytti koirien välissä ihan kääpiöpojalta.

Äiti vähensi minun ruokailukertani kolmesta kahteen ja luulee, etten huomannut. Oikeasti en vain viitsi ruveta kerjäämään, kun se ei kuitenkaan johda mihinkään.

Nukkumapaikakseni olen ottanut äidin sängyn, nyt kun pääsen sinne hyppäämällä. Häkkiä käytän vain, jos haluan erityisesti omaa rauhaa.

Minut on nyt ruvettu jättämään välillä yksin kotiin. Se ei ole kivaa, joten aluksi aina vähän protestoin kiljumalla. Seuraavaksi alan ulvoa siihen asti, kun kuulen ulko-oven menevän kiinni. Sitten voinkin mennä kaikessa rauhassa nukkumaan. Vähän on noloa, kun äiti on pari kertaa päässyt  yllättämään minut nukkumasta kotiin tullessaan.

Olen muuten sisäsiisti! En tee lätäköitä enkä kakkoja sisälle, vaikka olisi kovakin hätä. Osaan kyllä lisätä tehoja ulos pyytämiseen, ellei äiti heti huomaa. Kylässäkään en enää nosta koipea sisällä.

Kuulumisiin!