Kuulin, kun äiti sanoi Paavolle, että purkka on ihan hyväksi hampaille, ja minulla kun nyt on näitä hammastusongelmia, niin päätin myös ryhtyä purkansyöjäksi. Äiti ei antanut, vaikka tosi nätisti pyysin. Ryhdyin sitten omatoimiseksi ja aloin metsästää purkkaa ulkoilulenkeillä. Niitähän muuten riitti siellä. Äiti pahalainen huomasi touhuni ja alkoi vaatia saaliitani luovutukseen. Eihän siinä sitten mikään auttanut, sylkäisin aina, kun äiti kysyi: mitä otit suuhusi. Metsästin kuitenkin, kun se oli niin hauskaa. Nyt on purkanmetsästys ohi, kun tuli lunta.

Olen alkanut järjestää itselleni iltajytää. Aina iltalenkin jälkeen tömistelen aika vauhtia ympäri taloa ja mennessäni viskelen leluja sinne tänne. Äiti nauraa minulle, mutta ei se haittaa. Sehän on mukava, että saan äidin hyvälle tuulelle. Kävisin mielelläni myös sohvalla tai tuoleissa ottamassa vauhtia, mutta se on kielletty.

Hampaani vaihtuvat nyt aika vauhdilla, etuhampaat on vaihdettu (yksi on vielä vähän kiinni, vaikka uusi on jo puhjennut). Minulla on kuulemma oikein hyvä purenta. Miksi sitten aina kielletään puremasta? Äiti harjaa minulta hampaat aina aamuisin. Menen pesuhuoneeseen odottamaan, kun kuulen äidin harjaavan omia hampaitaan. Hampaanpesu on mielestäni kivaa, siitä saa palkinnonkin.

Ensi viikolla minulta viedään karvat. En oikein ymmärrä koko juttua, koirallahan kuuluu olla turkki. Äiti nyt kuitenkin neuloo minulle villapaitaa, ettei tule sitten vilu. Tähän käsityöhön en ole koskenut. Voihan se olla, että villapaita on tarpeen.

Naapurin Stellalle on tullut pikkuveli Nero. Sekin on sussari, ja 11 viikkoa vanha. Kakara siis. Stella ei anna Neron leikkiä minun kanssani. Meillä on äidin kanssa eriävät mielipiteet Stellan motiiveista. Äiti sanoo, että Stella suojelee pentua. Minä kyllä tiedän, että Stella haluaa pitää minut pelkästään omana kaverinaan. Olen minä sen verran mukava koira!