Meillä on pihalla muutamia kukkapenkkejä. Ne ovat kiellettyä aluetta. Osaan sen niin hyvin, että olen opettanut kaikki kaverinikin kiertämään kukkapenkit. Manta tosin käy siellä kakalla. Äippä antoi Mantalle luvan, ellei se kaiva kuoppia. Ihme juttu muuten, että Manta haluaa kakkia pihalle. Minun mielestäni piha on osa kotia, ja kotiin ei kyllä kakita. Meillä on tästä asiasta äipän kanssa eriävät mielipiteet. Äipän mielestä piha olisi ihan paras kakkapaikka, kun kikareet voisi sitten nostaa kompostoriin. Olen pitänyt pääni, ja teen pötköt vain lenkillä.

Tässä eräänä aamuna äippä sitten keräili kaikenlaisia varusteita: jakkaran, kottikärryt, muovikorin ja työkaluja. Laitttoi hanskat käteen, meni keskelle kukkapenkkiä jakkaralle istumaan, alkoi repiä joitakin kasveja ylös ja kaivoi. Siis kaivoi kukkapenkissä, sehän on korkeimman asteen kiellettyä. Menin sitten touhuun mukaan, koska arvelin sääntöjen muuttuneen. Lähtöpassit tuli! Jotain se siinä sitten selitteli kitkemisestä. Kyllä minä olisin voinut avustaa, vaikka äippä sanoikin, etteivät koirat erota rikkaruohoja perennoista. Olisi opettanut, minähän olen nopea oppimaan kaikkea kivaa toimintaa. Repimisen ja kaivelun tuloksena oli kukkapenkki, jossa oli paljasta, ihanan pehmeää maata näkyvissä. Ajattelin ihan vähän kaivaa, ihan pikkusen kuopan vain. Torut tuli, aika kovaääniset vielä. Tuli sitten selväksi, kuka on kukkapenkin kunkku. En minä, vailtettavasti.

PS Ystäväni Ipa-tipsu on kuollut. Ipa oli jo vanha tyttö, mutta siis tyttö kuitenkin. Kävin etsimässä Ipaa sisältäkin, kun käytiin niiden pihalla. Ipa oli kiva,sekin tykkäsi minusta.