Viljo ja Paavo olivat meillä lauantaina. Ulkona oli hirveän kylmä tuuli, emmekä viihtyneet pihalla kovin pitkään. Teimme jonon takaovelle, minä ekana. Sisäleikkejä sitten yriteltiin, mutta kun ne kävivät vähän villeiksi, niin äippä käski pojat katselemaan kirjoja.

Perustettiin lukupiiri, kun ne ovat nyt niin muodissa. Pojat järjestivät ensin itselleen paikan minun vartiointipisteeseeni olkkarin ikkunan eteen. Minä en mahtunut, joten jäin lattialle valvomaan toimintaa. Sitten Paavo pyysi Viljoa hakemaan kirjoja. Niin tapahtui. Sitten luettiin porukalla, kuten lukupiirissä pitääkin. Teimme oman sovelluksen, kun kukaan meistä ei osaa vielä lukea. Paavo piti kirjaa auki ja sanoi jonkin aukeamalla olevan koneen tai eläimen nimen. Viljo, joka ei vielä juuri puhu, osoitti oikeaa kuvaa sormellaan. Sitten pojat kikattivat ja minä ihan pikkuisen haukahtelin. Sitten käännettiin sivua, ja sama toistui. Viljo tunsi kaikki koneet junasta dumpperiin ja aika monta eläintäkin. Luimme monta kirjaa, ja kivaa oli.

1326805726_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja taas sataa lunta, kyllä minulle jo riittäisi.