On se vain äärimmäisen mukavaa, kun on fiksuja ja koiramyönteisiä ihmisystäviä. Lunta on tullut niin paljon, että meikäpoika oli ihan hukassa. Jos suostuisin menemään hankeen, olisin kirjaimellisesti hukkunut sinne. Ja äippä vain laukoi, että kukin tehköön omat polkunsa. Onneksi ensin tuli Maija käymään Mörön kanssa ja huomasi heti ahdinkoni. Maija talloi pihalle minua varten pienen lenkin. Mörö avusti lakaisemalla  mahakarvoillaan polun tasaiseksi. Mörö on tipsu, joten maha on sopivan matalalla ja riittävän karvainen. Kelpasi siinä käppänäherran astella, ja vähän juoksennellakin. Merkkasin polun hyvin.

Seuraavana päivänä tuli Paavo ja totesi, että kovin on lyhyt tuo sinun lenkkisi. Komppasin Paavoa. Kohta lumi pöllysi, kun hän lapioi minulle lisää lenkkejä. Nyt pihalla on kokonainen polkuverkosto.  Laitan tähän kuvan meistä ja poluista.

Kuten kuvasta näkyy, kylmää on ollut ja ulos pitää pukeutua lämpimästi.

Ensi viikolla mennään Helsinkiin. Siellä minua odottavat oivalliset orjani K ja P. Tiedossa on mielenkiintoisia kaupunkihajuja, runsaasti rapsutuksia ja ruotsin opiskelua. Onkohan se meri yhtä pelottava kuin viime kerralla?