Käpälämäen viikarit kävivät lauantaihoidossa. Vauhtia riitti, ja vaarallisia tilanteita.

Aamulla ennen poikien tuloa, kun äippä laittoi Viljoa varten syöttötuolin keittiön pöydän päähän, menin pöydän alle odottelemaan herkkupaloja. En olisi lähtenyt edes aamulenkille, piilottelin vain hipihiljaa tuolin takana.

Viljokin on sitten päättänyt ruveta kaksijalkaiseksi, minä jo luulin, että se jää minulle lattiakaveriksi. Ylös nousemiset sujuivat jo vauhdilla ja rutiinilla, mutta alas laskeutuminen on vielä tekniikaltaan aloittelijatasoa. Minäkin pystyn parempaan. Äippä joutui menemään hätiin monta kertaa, kun Viljo ei päässytkään seisomasta pois. Meille tuli Viljon kanssa riitaa muutamista minun leluistani. Äippä joutui erotuomariksi ja otti lelut takavarikkoon.

Muuten näyttää siltä, että Viljo on viemässä tahtipuikkoa Paavolta. Pikkuveli menee vauhdilla sinne, mihin kuono osoittaa, ja isoveli seuraa kikattaen perässä. Ihan meinasi Paavolta unohtua minun kanssani leikkiminen. Onneksi Viljo kuitenkin nukkuu aina välillä, niin päästiin Paavon kanssa riehumaan sekä sisällä että pihalla. Oltiin aika lumisia poikia, kun tultiin sisälle. Paavo ei joutunut pesuhuoneeseen sulattelemaan itseään, mikä on mielestäni epäreilua.

Illan olenkin sitten viettänyt lepäillen eri paikoissa.

Alkuviikosta minua taas rääkättiin. Pippeliä kutitti, ja äippä tutki vähän tilannetta. Pippelistä löytyi sisäpuolella kasvavia karvoja. Eipä ihme, että hiersi. Vähän tulehduksen alkuakin oli. Äippä päätti sitten leikata pippelikarvat. Se oli typerästi tehty, koska sänki kutitti ja pisteli vielä enemmän. Seuraavaksi otettiinkin sitten pinsetit. Ei ollut kivaa! Sitten minulle on vielä tungettu jotain mönjää pippelin sisälle aamuisin, tulehduksen tappamiseksi kai. Ja viimeistelyksi ulkopuolelle kutinaa vähentävä suihke. Kaikkea se keksiikin! Nyt on kyllä jo mukavampi olo, ei tarvitse enää koko aikaa kurkotella kielellä pippeliä. Vähän oli kyllä noloa, kun koirakaverini haistelivat minua ja alkoivat aivastella. Pahalle se haisee minunkin mielestäni, mutta minkä sille pieni koira voi, kun ihmiset jotain keksivät.