Minä olen ruvennut tarkkailemaan ympäristöäni huolellisemmin ja vähän aikuisemman koiran otteella. Maailma ei ehkä olekaan ihan vaaraton paikka. Koska äippä edelleenkin kuvittelee ympäristöämme turvalliseksi, on minun pitänyt ruveta varoittelemaan uhkaavista vaaroista haukkumalla ja murisemalla. Siitä on tullut sanomista, joskus vähän kovemmallakin äänellä.

Vaarallisia asioita ovat mielestäni jotkut isot koirat, traktorit ja isot autot sekä kaikki lenkkireitin varrella oleva, mikä ei ollut siellä edellisenä päivänä. Myös jotkut äänet ovat pelottavia. Äippä sanoo, että minä näen ja kuulen mörköjä ja että mörkökausi menee pian ohi. Enpä usko moisiin satuihin. Paras olla varovainen. Tässä yhtenäkin yönä ulkoa kuului kaameata suhinaa, ja hirveitä kolahduksia. En uskaltanut ollenkaan nukkua, haukuin ja murisin vaan vähän väliä. Äippä hermostui ja sanoi, että siellä on myrsky ja että lumilapiot ja pulkat siellä vain lentelevät terassilla. Pelotti silti. Lopulta äippä raahasi minut keskellä yötä sinne mörköjen sekaan ulos, ja siellä vasta pelottikin. Lunta tuprutti joka suunnasta, joten en sitten nähnyt niitä mörköjä. Sisälle päästyä meni sänkyyn peiton alle nukkumaan, sieltä ne möröt eivät minua löytäneet.

Yhtenä päivänä, kun Paavo ja Viljo olivat meillä, alkoi katolta kuulua outoa narinaa ja raapimista sekä mörön askelia. Viljokin kuunteli niitä, joten aloin tietenkin haukkua ja murista. Äippä totesi vain, että mörkö nimeltä Sampsa siellä  pudottaa lunta katolta. Haukuin silti, mutta lopetin, kun Paavo nauroi minulle. Haukuin vielä, kun mörkö tuli sisälle, mutta loppujen lopuksi se olikin Sampsa. Menin sitten muina miehinä moikkaamaan ja rapsutuksia kerjäämään.